Huonoa vuotta 2017 työttömät!

Näin maamme hallitus toivottaa alkavalle vuodelle.

Samaan aikaan kun arvon ministerit nauttivat taloudellisesti huolettomasta elämästään ja paukuttelevat henkseleitän, Tarja Työtön koettaa ratkoa jokapäiväisiä ongelmiaan. Tarjan ja muiden työttömien arki muuttui vuodenvaihteessa entistä epävarmemmaksi ja huomattavasti stressaavammaksi. Tarja pohtii miten laskuja pitäisi maksaa ja ruokaakin ostaa, mutta rahat ivät tunnu riittävän millään. Hän on juuri tipahtanut peruspäivärahalle ja saa myös yksinasuvana toimeentulotukea.

Tarja avaa koneen ja katsoo avoimia työpaikkoja. Tyhjästä on paha nyhjästä, ei taaskaan mitään mitä edes hakea, kun ei ole sellaisia pätevyyksi, joita edellytetään. Työkkärin virkailijalle pitäisi kuitenkin olla jotakin kerrottavaa neljästi vuodessa. Karenssin saa paljon herkemmin nyt kuin viime vuonna ja kestää mokoma kolme kuukautta. Taitaisi siinä ajassa loppua kynnetkin kesken mitä syödä.

Päivän posti kolahtaa eteisen matolle. Ei kirjettä työkkäristä, tällä kertaa. Tarjalle ne ovat tuttuja kirjeitä, kiltisti hän on hakenut jokaista niissä osoitettua paikkaa, muttei ole päässyt töihin. Mieluummin hän hakee kuin kärsii karenssin. Tarja kummastelee kuka kumma meni keksimään sen, että mentävä on, vaikka palkka olisi pienempi kuin työttömyyskorvaus tai että matkojen kanssa työpäivä voi venyä todella pitkäksi. Niin, onhan nyt se matka-avustus. Eipä siinä paljoa kulkuavustukset auta, jos käteen jää vain killingit ja päivät venyvät niin pitkiksi, että elämä on vain työtä ja nukkumista – jos kunnolla sitäkään. Sellaista rumbaa ei kovin pitkään jaksa. Oma lukunsa onkin sitten ne surullisenkuuluisat 9 euron paikat, jossa joudut ilmaiseksi tekemään työtä, josta parempiosaiset saavat kunnon palkan. Sellaisesta on ollut puhetta viime aikoina, mutta Tarja ei halua lähteä ihan kenen tahansa keinottelijan hommiin. Koulutus ei oikein kiinnosta ja sekin on tehty aika monimutkaiseksi.

Tarja koettaa miettiä keinoja helpottaakseen taloustilannettaan. Kaiken keskellä hän saa loistoajatuksen: hänpä ryhtyy aktiivisesti markkinoimaan osaamistaan keikkatöiden toivossa. Valitettavasti Tarja ei tule ajatelleeksi, että se ei TE-keskukselle passaa, koska hänet voidaan luokitella yrittäjäksi. Eikä keikkatienestit mikään kultakaivos ole, työttömyysetuuden lisäksi saa tienata 300 euroa bruttona ilman että ne vaikuttavat etuisuuksiin. Paitsi, jos saa toimeentulotukea kuten Tarja, silloin ei saa tienata edes sitä.

Huokaus. Ei ole helppoa ei. Ainakin Tarja on iloinen siitä, että sai viettää täydet 500 päivää ansiosidonnaisella. Mutta nyt sekin on loppu. Elämä on jo tarpeeksi hankalaa, mutta yksi asia saa Tarjan erityisen surulliseksi: ihmisten asenteet. Kotioven suljettua pitäisi jaksaa kohdata loputtomat kysymykset ja kommentit. Osa niistä on ihan asiallisia, mutta ei kaikki. Ilkeiden ja kylmien kommenttien sanojat katsovat aina työtöntä ylhäältä alas. Tuntuu kuin työttömyys ja työttömät olisivat julkisen pilkan kohde. ”Pitäkööt huolen omista asioistaan. Tietäisivätpä vaan miten kovaa työtä työttämänä oleminen on”, Tarja tuhahtaa ja lähtee kauppaan ja kirjastoon. Kaupan kassalla lööpit kertovat, miten hallitus haluaa ottaa kopin työttömistä. Tarjasta hallitus on lähinnä heittämässä työttömät jorpakkoon. Vasta arki näyttää miten lakimuutokset käytännössä toteutuvat, mutta yksi asia on varma: niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Ei työttömille eikä viranomaisille. Eikä kyllä valtiollekaan. Niistä on nimittäin unohdettu jotakin hyvin oleellista: työtön.

Niin että huonoa alkanutta vuotta työttömät. Koettakaa kestää.