Työttömyyskatsaus 2/2017

3. helmikuuta oli Aamulehdessä juttu otsikolla ”Muistatko Ronjan, 20? Työharjoittelupaikka irtosi! ”Pärjään työttömyystuella älyttömän hyvin!” Juttu oli jatkoa marraskuiselle artikkelille Ronja Strandista ja hänen ongelmistaan työttömyysturvaviidakossa. Osittain omasta syystään hän oli menettänyt oikeutensa työmarkkinatukeen eikä työnantajan kanssa sovittua työkokeiluakaan voinut noin vain byrokratian vuoksi aloittaa.

No, Ronja pääsi lopulta haluamaansa paikkaan työharjoitteluun (kokeiluun?) ja saa työmarkkinatuen + 9 euroa työpäiviltä eli noin 700 euroa kuussa. Lehtijutun mukaan hän on erittäin tyytyväinen, ja kaikki rahakin menee säästöön koska hän asuu kotona.

Itse ja useimmat juttua kommentoineet ovat sitä mieltä, että tämä on väärin: Ronja on ”töissä” mutta palkan maksaa Kela eli me veronmaksajat, eikä hänen työpaikkansa joka saa hänen työpanoksensa. Se, mihin tuon rahan käyttää, tuhlaa tai säästää, on toissijaista: jos henkilö on oikeutettu tukeen, hänen kuuluu saada se, vaikka se sitten menisi säästöönkin.

Lähtökohtaisesti ilmaistyöntekijän käyttäminen on väärin, ja vääristää työmarkkinoita: miksi palkata kun ilmaiseksi saa. Mutta jos miettisikin asiaa Ronjan tai hänen kaltaisensa kannalta?

Jos itse olisin ollut nuorena tuonkaltaisessa tilanteessa, tai jos nyt olisin nuori työtön, ja olisin syystä tai toisesta ollut kuukausia ilman minkäänlaista ”omaa rahaa”, ja sitten yhtäkkiä saisin 700 euroa kuussa, välittäisinkö siitä mistä raha tulee? Ehkä teoriassa, mutta käytännössä olisin kyllä myös todella iloinen. Varmasti myös säästäisin suurimman osan mutta myös käyttäisin: kiva vaate silloin tällöin, kahvilaan, elokuviin…tuossa iässä en ehkä vielä olisi kaivannut hierontaa tai jalkahoitoa.

En kyllä menisi sillä rahalla lehtiin leuhkimaan. Kolme kuukauden jakso on myös niin lyhyt, että siinä ei huomaisi epäkohtia, jotka huomaavat ne jotka tekevät vastaavanlaisia ilmaistöitä vuodesta toiseen: ei tule kesälomaa, ei ole työterveyshuoltoa, ei kerry eläkettä eikä sitä lomaoikeutta…

Ronja aikoo opiskelemaan, toivottavasti pääsee; mutta kaikki eivät pääse (eivätkä ehkä lopulta haluakaan jäädä olemattoman opintotuen varaan) vaan jäävät ilmaistöiden ja työttömyyden kierteeseen. Ja yhtä mahdollista, että siihen päätyy myös opiskeluiden jälkeen. Työpaikkoja, niitä joista maksetaan palkkaa, ei vain ole tarpeeksi kaikille.

Mediassa ilmaistöitä tekeviä nuoria ja vanhempiakin ylistetään, tyyliin ”tekevät sentään töitä eivätkä makaa sohvalla”. Palkasta ei näissä jutuissa koskaan mainita. Samoin nuoren tuttavat ja sukulaiset muistavat aina mainita, ”kuinka heidän nuorensa käy töissä eikä vetelehdi niinkuin monet muut”. Vaikkapa isovanhemmille ei ehkä kerrota totuutta palkattomuudesta, kerrotaan vain ”töihin” pääsystä.
Tämä vääristää käsitystä siitä, miten vaikeaa on päästä oikeisiin töihin, joista maksetaan oikeaa palkkaa. Ja eikö kukaan kunnon veronmaksaja huomaa, että jos Kela eli valtio maksaa työttömälle 700 €/kk kun tämä tuottaa voittoa jollekin yritykselle, se tulee veronmaksajille kalliimmaksi kuin maksaa hänelle vaikkapa pelkkää toimeentulotukea 485 €/kk? Miten tämä on jäänyt huomaamatta?
Oikein väärin ymmärretty
Viime vuonna hallitus suunnitteli yksityistävänsä työttömille määrätyt kolmen kuukauden määräaikaishaastattelut, mutta joutui perumaan suunnitelmansa perustuslain vastaisena: yritys ei saa määrätä karenssia, vaan sen saa tehdä vain viranomainen. Nyt kuitenkin hallitus on päättänyt ostaa viidellä miljoonalla yksityisiltä yrityksiltä ”työllistämistä tukevia palveluita”, jotka siis eivät ole lain tarkoittamia haastatteluita, vaan mitä?
TE-toimistojen helmikuussa tekemässä kilpailutustarjouksessa ja TE-toimistojen sekä ELY-keskusten tiedotteissa lukee tarkalleen ottaen: ”yksityiset palveluntuottajat vastaavat määräaikaishaastattelujen toteuttamisesta määräajassa”. Mutta tätä ei pidä ymmärtää niinkuin se on kirjoitettu, vaan:
”Huhtikuusta eteenpäin tuhansia työttömiä ohjataan enintään kuuden kuukauden ”työllistymispalvelujaksoille”, joista vastaavat yksityiset yritykset, jotka järjestävät työttömälle parhaaksi katsomaansa ”sparrausta”, haastatteluja ja vaikkapa tapaamisia työnantajien kanssa. Suuri osa yritysten palkitsemisesta perustuu siihen, miten hyvin ne onnistuvat työllistämään työttömiä tai edistämään työllistymistä. Kilpailutustarjous umpeutuu vasta maaliskuussa, joten Arffman Consulting on palkkaamassa väkeä hyvissä ajoin. Kilpailutuksessa on mainittu haastattelut, mutta muutoin siinä ei ole määritelty, mitä yritykset oikeastaan tekevät.
 
– Tässä voi vaikka syntyä innovaatioita, Pirkanmaan Ely-keskuksen aikuiskoulutuspäällikkö Riikka Joutsensaari toivoo.
 
Toisin sanoen yksityiset yritykset kyllä pääsevät haastattelemaan työttömiä ja tekemään heidän kanssaan paljon muutakin – vain virallisia, laissa tarkoitettuja haastatteluja ne eivät voi tehdä.
 
Kuuden kuukauden ajanjaksolle osuu vähintään yksi te-toimiston pakollinen määräaikaishaastattelu, ja käytännössä kuvio toiminee niin, että palvelujakson aikana TE-toimistosta soitetaan työttömälle muodon vuoksi lyhyt haastattelupuhelu.” (Taloussanomat 21.2.2017)
Kirjaimellisesti ottaen tuon lauseen, ”yksityiset palveluntuottajat vastaavat määräaikaishaastattelujen toteuttamisesta määräajassa”, voisi ymmärtää vaikka niin että yksityinen sparrausyritys huolehtii ihan konkreettisesti, että työtön on määräaikaishaastattelussa ajallaan eli hänet viedään sinne vaikka kotoa noutaen…