Työttömyyskatsaus 1/2017

Vuosi ei alkanut työttömile hyvin. Tulojen väheneminen ja muut tiukennukset olivat tiedossa jo viime vuonna. Mutta uutisiin:

Viime vuoden tammikuussa oli juttua Hamk:in järjestämästä Ura Ovi -projektista. Siihen osallistui v. 2015 247 työtöntä, joista 30 sai vakituisen ja 63 määräaikaisen työpaikan, opiskelun aloitti 42 (yhteensä 135. jutussa mainittiin 153:lle löytyneen pitkäkestoisen ratkaisun, luku taisi olla väärinpäin). Yli sata jäi edelleen (pitkäaikais)työttömäksi. Jatka lukemista “Työttömyyskatsaus 1/2017”

Valitettavan todellinen kauhusatu erään työttömän kokemuksista kuntouttavan työtoiminnan syövereissä

Vähän taustaa ja ehkä vähän vanhaa, mutta ei vanhentunutta asiaa…(Julkaistu Oleskelijan päiväkirja -blogissa 5.4.2016)

Tein elämäni pahimman virheen syksyllä 2004. Olin jäänyt keväällä työttömäksi palloseurahommasta, joka ei oikeuttanut edes ansiosidonnaiseen, ja eläminen 370 euron työmarkkinatuella alkoi käydä raskaaksi. Päätin siis aivan vapaaehtoisesti kysäistä, pääsisinkö Työteekkiin kuntouttavaan työtoimintaan. Tein sen siis vain rahan vuoksi, enkä lainkaan ymmärtänyt tekoni seurauksia. Aivan erityisesti en ymmärtänyt päätyväni siinä samalla TYPin eli Työvoiman yhteispalvelupisteen asiakkaaksi.

Jatka lukemista “Valitettavan todellinen kauhusatu erään työttömän kokemuksista kuntouttavan työtoiminnan syövereissä”

Huonoa vuotta 2017 työttömät!

Näin maamme hallitus toivottaa alkavalle vuodelle.

Samaan aikaan kun arvon ministerit nauttivat taloudellisesti huolettomasta elämästään ja paukuttelevat henkseleitän, Tarja Työtön koettaa ratkoa jokapäiväisiä ongelmiaan. Tarjan ja muiden työttömien arki muuttui vuodenvaihteessa entistä epävarmemmaksi ja huomattavasti stressaavammaksi. Tarja pohtii miten laskuja pitäisi maksaa ja ruokaakin ostaa, mutta rahat ivät tunnu riittävän millään. Hän on juuri tipahtanut peruspäivärahalle ja saa myös yksinasuvana toimeentulotukea. Jatka lukemista “Huonoa vuotta 2017 työttömät!”

Uusi blogi

Tarkoitus olisi kirjoittaa blogia tänne THT ry: sivuille. Olen keskiasteen kolminkertainen (tällä hetkellä) pitkäaikaistyötön, jolla kokemusta kaikesta: palkkatukityöstä, kuntouttavasta työtoiminnasta, työkokeiluista, yhdistelmätukityöstä, erilaisista työvoimakoulutuksista ja niiden harjoitteluista, keskiasteen opiskelusta (aikuisena) nuorisopuolella ja sen työssäoppimisjaksoista, työvalmentajan “avusta”… Usein ilmaistyöntekijän huonosta kohtelusta ja perusteettomista lupauksista, pitämättömistä sopimuksista… Jatka lukemista “Uusi blogi”